Päivän aikana ryhdistäydyn ja hoidan kotihommat pois alta ja illalla kuittaan ystäville:"mukana olen".
Sunnuntai. Herätyskello riistää minut unien suloisesta syleilystä varhain. Aivan liian varhain. Pikapuuroa ja banaani naamariin. Reppuun vettä ja geeliä. Ajokamat päälle ja illalla pakattu reissukassi matkaan. H kurvaa pihalle limusiinillään. Pyörä kyytiin ja noutamaan vielä A. A lupasi ottaa makkaraa. Pitkään valvotun illan jälkeen torkun autossa ensimmäisen tunnin ja lataa konetta Tiilikan haasteisiin. Tulossa on kuuma päivä ja ajokaverit ovat minua paremmassa kunnossa. Lupasivat onneksi ottaa rennosti.
Pitkokset ovat jo huonossa hapessa, mutta ajo sujuu. Tasapaino ja ajovarmuus on edellisestä käynnistä parantunut. Muutama retkeilijä tallustaa vastaan. Pain olemmekin uitonkämpällä. Tuttu silta notkuu polkijan alla.
Pieni juoma- ja tankkaustauko on paikallaan.
Matka jatkuu kohti pohjoista. Renkaat surraavat ensiluokkaisilla pitkoksilla. Keskikolo uupuu, malli on uusi: vajaa puolimetrinen lankku on kuin valtatie korven keskellä. Vauhti karkaa huomaamatta lähes maantienopeuksiin ja tuuli alkaa suhista korvissa. Pian olemmekin Tiilikanaution tutussa pihapiirissä. Harmissame katselemme seinustalla rehottavaa puskaa: syystatar. Vieraslaji, joka joutaisi pois. Valitettavasti niitto ei riitä, vaan kasvi on joko kaivettava juurineen tai myrkytettävä. Eikä tuo hirsiseinäkään taida puskan takana parantua.
Matkaa on jatkettava, jos makkaraa haluaa. Pitkokset vaihtelevat huonoista pian kunnostettaviin. Uudet lankut vanhojen vieressä tarjoavat kaltevuudellaan haasteellisen, mutta oivallisen ajoalustan. Pian lähestymmekin Tiilikan pohjoiskärkeä. Edessä on muistini mukaan haasteellisin polkuosuus juurineen ja kivineen. Ura osoittautuu kuitenkin ajettavaksi ja innostun keulimaan kuvaajan iloksi. Olisikohan jopa taitoni parantuneet?
Pohjoisniemi tarjoaa parastaan. Tämä on maastopyöräiljän paratiisi. Kumpuilevaa harjua vesi molemmin puolin. Juurettoman polun rytmi houkuttelee polkemaan yhä kovempaa ja kovempaa kunnes näkökenttä kapenee putkeksi. Putkesta näkyy vain seuraavat muutamat metrit polkua. Sykkeet ovat aivan tapissa ja näkökenttä elää punaisena sydämen lyöntien tahdissa. Lopulta ja väistämättä on myönnettävä totuus: vauhtia on jo liikaa, en jaksa. Mutta niemen kärjessä riemu on ylimmillään. Maastopyöräily on hauskaa!
Kuva: Heikki Koskinen
Nyt makkaralle! Reilun kilometrin paluu. Pysähdymme poseeraamaan hiekkasärkälle. Hyviä muistoja aikaisemmilta kerroilta tulvii mielen syövereistä.
Historialliset tapahtumat kiehtovat mieltä. Olemmehan vanhalla rajavyöhykkeellä. Ruotsi ja Venäjä päätyivät jostakin syystä merkkaamaan reviirinsä Ylä-Savon ja Kainuun korpiseuduille.
Mutta syömään! Taukopaikalla on aivan loistava varustus tulitikkuja myöten. Kyllä veroja kannattaa maksaa.
Tauolla tarkastelemme myös uskolliset menopelit, jotka suovat meille tämän ilon liikkua joutuisasti luonnonppaarteiden keskellä.
Mutta kaikki aikanaan. On paluun aika. Tekninen juurakko imee voimat. Jään hieman jälkeen ystävistäni. Tiedän, että he odottavat jossakin. Jatkan omaa tahtoani. Antaa nuorempien nauttia vauhdista.
Hiekkaranta tarjoaa pikaisen tauon. H päättää uida Pohjoisniemeen ja takaisin. A ja minä nautimme auringosta.
Jatkamme matkaa kohti Venäjänhiekkaa. Historia kuuluu selvästi paikannimistössä. Täällä tsaarin armeija kenties on levännyt ja nauttinut Savon ja Kainuun rajaseutujen rauhasta.
Parin sillanylityksen jälkeen saavumme Venäjän hiekalle. Ruuhkaa. Runsaasti retkeilijöitä, ranskaakin kuulee. Olemme kenties Tiilikan suosituimmalla rannalla, silti siistillä. A päättää virkistäytyä ennen loppukiriä.
Päätämme palata tällä kertaa haastavan polun maineessa olevaa läntistä reittiä. Onhan siellä ehkä kilometrin verran kivistä harjua, mutta kuivalla kelillä väsyneenä jopa minä selviän siitä. Loppumatka sujuu leppoisasti kangasmetsän siimeksessä suon pilkistäessä satunnaisesti oikealla puolellamme. Muutaman pitkokset tarjoavat nautinnollisen tavan ylittää muutamat kosteikot.
Matka on täysi. Haikeus ja helpotus painivat mielessä. Retki on ohi ja edessä paluu arkeen.
Viimeistään ensi vuonna uudestaan.
Kiitos H ja A hyvästä seurasta ja siitä, että houkuttelitte minut mukaanne.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti